Tulli ja alv EU:n ulkopuolisista maista tilattaessa

Ostaminen EU:n ulkopuolisesta maasta on periaatteessa hyvin samanlaista kuin EU maista. Eroa tulee siinä, jos tuoteesta pitää maksaa tullia ja arvonlisäveroa ja sen noutamisessa vaikka tullista. Jotkut kuljetusfirmat tosin hoitavat tämänkin asian puolestasi.

 

Tuotteiden tullit ja jopa samanlaisen tuotteen tullit vaihtelevat. Esimerkiksi laukkujen tullit  vaihtelevat 2,7 - 9,7 prosenttiin ja se johtuu siitä, että eri materiaaleilla ja käyttötarkoituksilla on eri tullit. Juuri sinun valitsemiasi tuotteita koskevat tarkat tiedot ja prosentit voit aina selvittää tullitariffikirjasta tai helpommin Tullin neuvonnasta, puhelin 020 690 600.

 

Esimerkkejä tullimaksuista:
Vaatteet 12 - 12,2 prosenttia. USA:sta tuotaessa saattaa tulla lisäksi 15 prosentin lisätulli.
Kengät 3,5 - 17 prosenttia. Kiinasta tilatuille kengille voi tulla lisäksi polkumyyntitulleja.
Laukut 2,7 - 9,7 prosenttia.
Korut 2,5 - 4 prosenttia.
Kellot 0,3 - 0,8 euroa per kello. Alle kymmenen euron tullia ei peritä.
Kosmetiikka 0 euroa
Kirjat 0 euroa

Arvonlisäverosta (1.7.2010 alkaen):
Kirjat 9 prosenttia
Vaatteet, kengät, korut, kellot, kosmetiikka, laukut jne. 23 prosenttia
Alle 10 euron tullia ei huomioida, ei myöskään alle 10 euron arvonlisäveroa.

Tullin, arvonlisäveron ja valmisteveron kannossa sovelletaan lisäksi 10 euron verolajikohtaista alarajaa, ts. tullilaskua ei kirjoiteta, jos verolajin laskettu määrä on alle 10 euroa.

 

 

Edelliseen lisäyksenä tullin 1.12.2008 antama päätös (koskee yksityishenkilön netistä EU:n ulkopuolelta tilaamia, yksityiskäyttöön tarkoitettuja maksullisia lähetyksiä):

Ei tullia, jos tilauksen arvo on alle 150 euroa. Arvonlisäveroa kuitenkin maksetaan, jos lähetyksen arvo on yli 22 euroa.

Tätä 150 euron arvorajaa ei sovelleta alkoholituotteisiin, tupakkaan, tupakkatuotteisiin, hajuvesiin eikä eau de toilette -tuotteisiin. Niistä kannetaan aina myös säädetyt arvonlisä- ja valmisteverot.

Tämä päätös koskee siis myös USA:sta ostamista!

 

Miten lasken tullin?

Laske yhteen tuotteiden hinta + toimituskulut ja ota niistä tuo tulliprosentti. Alle 10 euron tullimaksua ei veloiteta, eikä sitä myöskään huomioida arvonlisäveroa laskettaessa. 

Miten lasken arvonlisäveron?

Laske yhteen tuotteiden hinta, toimituskulut ja tullille maksamasi vero ja ota niistä tuo arvonlisäveroprosentti. Alle kymmenen euron arvonlisäveroa ei veloiteta.



Esimerkkilaskelmia:

1. Vaate maksaa postikuluineen 50 euroa ja tulee EU:n ulkopuolelta, tulli 12,2 %. Tulli on 6,10 euroa. Sitä ei kuitenkaan veloiteta, koska alle 10 euron tullia ei peritä. Alle kymmenen euron tullia ei myöskään huomioida arvonlisäverolaskelmassa. Arvolisävero 50 eurosta on vaatteissa 11,50 euroa. Maksettavaa kertyy siis kaikkiaan 11,50 euroa. 

2. Vaate maksaa postikuluineen 100 euroa ja tulee EU:n ulkopuolelta, vaatteiden tulli 12,2 %. Tilauksen arvo on yli 22 euroa, joten arvonlisäveroa tulee 100 euron vaatteelle 23 euroa (23 %).Tullia ei tule, koska erillispäätöksen mukaisesti voit omaan käyttöön tilata tuotteita ilman tullia, jos tilauksen arvo toimituskuluineen on alle 150 euroa.


3. Ostat kosmetiikkaa EU:n veroalueen ulkopuolelta. Kosmetiikan ostaminen on tullivapaata kaikkialta maailmasta! Eli tullimaksua ei tule. Entä arvonlisävero? Jos tilauksesi ei ylitä toimituskuluineen n. 43,45 euroa et joudu maksamaan veroja. Jos ostat enemmän, tulli perii 23 prosentin arvonlisäveron. Se on esimerkiksi 50 euron kosmetiikkaostoksista (sis. toimituskulut) 11,50 euroa. Muita maksuja ei tule.


Tarkempia tietoja saat halutessasi Tullista. Kannattaa tutustua myös Ostaisinko Internet-kaupasta -oppaaseen.

Sivuilla antamamme tiedot ovat viitteellisiä. GlobalShopping ei vastaa mahdollisista virheistä tai muutoksista esim. tullin päätösten osalta.

 

""
Global Shopping Oy Ltd, Huhtatie 13, 28240 Pori | asiakaspalvelu@globalshopping.fi