Tietoa palvelusta

Verkkokaupat on siis valikoitu, mitä se tarkoittaa?

Teemme yhteistyötä kansainvälisten mediatalojen ja näiden kumppanien kanssa. Kansainväliset verkkokaupat ovat jo pitkään kehittäneet verkkopalveluitaan vastaamaan kysyntää. Vain laadukkaat palvelut kestävät kilpailua. Me olemme valinneet kumppanimme näistä verkostoista ja käyneet läpi niiden verkkopalvelut. Jos palvelussa on jostain syystä ongelmia, emme valitse sellaista kauppaa Globalshopping.fi-palveluun. Jos verkkokauppa ei vastaa omiin kyselyihimme, emme valitse kauppaa. Mikäli asiakkaamme antavat perusteltua negatiivista palautetta jostakin kaupasta, poistamme kaupan palvelustamme. Anna siis palautetta ja osallistu näin laadukkaan palvelun kehittämiseen.

Kaikki kaupat toimittavat Suomeen, mitä se tarkoittaa?

Olemme tarkistaneet puolestasi, että kaupat toimittavat Suomeen. Nämä tiedot löydät usein delivery/info/toimitus osioista. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on paljon verkkokauppoja, jotka toimittavat kyllä omalle markkina-alueelleen, mutta eivät aina kaikkiin Euroopan maihin saati Suomeen. Saksalaiset verkkokaupat ovat todella mielenkiintoisia, mutta eivät usein vielä toimita muualle Eurooppaan. Googlettamalla saatat löytää hakusanoillasi todella paljon linkkejä, mutta usein joudut tekemään lisäselvityksiä voidaksesi luottaa kauppaan ja löytää Suomeen toimittavat kaupat. GlobalShopping.fi tarjoaa siis sinulle valmiiksi valikoidut kaupat tässäkin mielessä.

Miten löydän kansainväliset merkkituotteet?

Kustakin kaupasta löytyy sivuiltamme eri ryhmissä esittelyt. Olemme nostaneet tunnetut tuotemerkit mukaan esittelyihin. Löytääksesi nopeammin kaikki kaupat, jotka myyvät vaikka Lancome -tuotemerkkiä, voit käyttää sivuillamme olevaa Brändi -hakua. Kirjoita siihen esim. Lancome ja saat esiin ne kaupat, jotka myyvät kyseistä tuotetta.
Muistutamme, että palvelussamme voi olla myös muita kauppoja, joilta ko. tuote löytyy ja toisaalta joskus tuote voi loppua varastosta tai verkkokauppa on lopettanut tuotteen myynnin. Näistä muutoksista emme vastaa mutta päivitämme tietojamme heti tiedon saatuamme.
Yleensä itse verkkokaupoista on helppoa löytää merkkituotteet näitä varten rakennetulla hakutoiminnolla. Monet listaavat ne Brands -toiminnon taakse.

Miksi kerromme kokemuksia verkkokaupoista ostamisesta?

Haluamme tuottaa laadukasta palvelua ja tehdä yhteistyötä laadukkaiden kumppaneiden kanssa kuten yllä kuvasimme. Ostokokemukset ovat tärkeitä useille asiakkaillemme, joista monet ovat vasta aloittamassa ulkomailta ostamista ja/tai verkkokaupoista ostamista toisten ollessa jo tottuneita ostajia. Täältä löydät asiakkaidemme kokemuksia.

Miksi matkailuosio on ainutlaatuinen?

Olemme koonneet matkailusivullemme erilaisia matkailupalveluja tarjoavia verkkokauppoja. Tunnettujen palvelujen rinnalta saatat löytää palvelustamme kauppoja, joita et tiennyt olevan olemassakaan. Monet palvelut tarjoavat sinulle vaihtoehdon perinteiselle matkatoimiston käytölle. Voit suoraan rakentaa elämyspaketin vaikka Lontoon Leijonakuningas-musikaaliin. Monet palvelut ovat meille suomalaisille sellaisia, että emme tiedostaneet voivamme ylipäänsä käyttää niitä.

Miksi palveluun kannattaa poiketa useammin?

Verkkokaupoissamme on upeita tarjouksia ja alennuskoodeja sekä joka päivä uusia tuotteita. Osa tarjouksista on sellaisia, että yhteistyökumppanimme ovat tarjonneet ne meille, joten et saa niitä suoraan ko. verkkokaupasta. Kannattaa siis tilata uutiskirjeemme, jotta saat tietoa uutuuksista ja tarjouksista.

Mitä muuta tietoa saan?

Tarjoamme tietoa myös verkkokaupankäynnistä yleisesti. Mitä ovat toimitusmaksut? Millainen on turvallinen verkkokauppa? Pitääkö minun maksaa arvonlisäveroa ja tullia jne.? Mikä on turvallinen tapa maksaa verkkokauppaostokset? Voinko palauttaa tuotteet?

Monella kielellä, monella valuutalla, miksi?

Palvelumme sopii erityisesti sinulle, joka haluat sukkuloida ostoksilla eri puolilla maailmaa kielestä tai valuutasta riippumatta. Odotat tarjontaa laajemmalta alueelta, mutta toisaalta toivot, että joku on tehnyt esivalintaa ja ryhmittelyä puolestasi. Kansainväliset kaupat kiehtovat sinua erilaisuuden ja usein hinnankin tähden.

Mikä www.globalshopping.fi on ja mikä on sen liiketoimintamalli?

www.globalshopping.fi on palvelu, josta löydät valikoidut verkkokaupat Suomesta, Euroopasta ja USA:sta. Palvelun omistaa Global Shopping Oy Ltd, joka on markkinointiyhtiö. Saamme provisiota asiakkaidemme ostoksista ja tuloja verkkokauppojen esittelyistä. Tehtävämme on siis tuottaa laadukasta palvelua asiakkaillemme, jotta he haluavat asioida palvelussamme yhä uudelleen.

Miten saan yritykseni mukaan palveluun?

Sivuillamme esitellään vain sellaisten yritysten tuotteita/palveluja, joilla on verkkokauppa. Asiakas voi siis aina tehdä ostoksensa verkossa. Mikäli yritykselläsi on mielenkiintoisia tuotteita/palveluja ja palveleva verkkokauppa, toivomme yhteydenottoasi osoitteeseen asiakaspalvelu(at)globalshopping.fi.
Toukokuussa 2010 uudistimme palveluamme (blogi, facebook, kuumaa-osasto, uutiskirje). Kävijämäärämme vaihtelevat 300-400 välillä päivässä (kevät 2012). Lisää tietoa mainostamisesta löydät täältä.

Olemme kiitollisia mielipiteistäsi ja toiveistasi. Jos sinulla on kysyttävää, vastaamme mielellämme.

 

Tutustumistarjouksemme uusille verkkokaupoille:
3 kuukauden perusesittely tietyllä osastolla alkaen 100 euroa + alv.
Etusivun kuumaa-osastolla 7 päivää alkaen 50 euroa + alv.
Kuumaa-osastolle nostetaan verkkokauppoja, joilla perusesittely palvelussa.
Tarjous on voimassa 9.4.2011 alkaen toistaiseksi.

 

 

TIETOSUOJA

1. Henkilötietosi
Käsittelemme kaikkia antamiasi henkilötietoja huolellisesti ja luottamuksella. Global Shopping Oy Ltd ei luovuta henkilötietojasi ilman suostumustasi kenellekään ulkopuoliselle.

Sinulla on aina mahdollisuus tarkistaa, muuttaa tai poistaa antamasi henkilötiedot rekisteristämme.

Mahdollisissa väärinkäyttötapauksissa Global Shopping Oy Ltd:llä on oikeus luovuttaa asiakkaan tiedot viranomaisille.
 
Rekisteriseloste
 
2. Evästeet (cookies)
Asiakkaamme voivat selata sivujamme anonyymisti. Useiden muiden verkkosivujen tapaan sivustomme käyttää "cookie"-teknologiaa ("eväste"). Kun asiakas ottaa ensimmäisen kerran yhteyden palveluumme, cookie määrittää selaimelle oman satunnaisluvun, josta ei ilmene käyttäjän henkilöllisyyttä. Cookiet auttavat meitä selvittämään, mitkä ovat sivuston suosituimmat osat, mihin kävijät suuntaavat ja kuinka kauan he viipyvät siellä. Tietoja käytetään muun muassa palveluidemme kehittämiseen ja sivustomainonnan kohdistamiseen.

(Cookie = Pieni tekstitiedosto, joka mahdollistaa monipuolisemman vuorovaikutuksen sivuston ja kävijän välillä tallentamalla joitakin asetuksia. Käytetään mm. myyntien seurantaan. Cookiet eivät sisällä suoritettavaa ohjelmakoodia eivätkä ne voi kuljettaa viruksia.)

3. Linkit
Sivuillamme on linkkejä muille internetsivuille. Global Shopping Oy Ltd ei voi taata yksityisyyden suojaa ulkopuolisilla sivustoilla eikä ole vastuussa ulkopuolisten sivustojen sisällöstä eikä esimerkiksi niillä tehdyistä kaupoista.

4. Tekijänoikeudet
Global Shopping Oy Ltd:n sivu on suojattu tekijänoikeudella. Palvelulla on oikeus päättää muun muassa sivuston kopioimisesta ja levittämisestä julkisuuteen.

5. Lainsäädäntö
Tähän sivustoon sovelletaan Suomen lainsäädäntöä.
 
Global Shopping Oy Ltd noudattaa toiminnassaan Suomen Suoramarkkinointiliitto ry:n (SSML) Reilun Pelin Sääntöjä ja Kuluttajaviraston Verkkokauppiaan ohjeita sekä kuluttajakaupasta säädettyjä lakeja.
 
Jos sinulla on kysyttävää yllä mainituista asioista, toivomme, että laitat meille viestiä osoitteeseen asiakaspalvelu(at)globalshopping.fi

 

""
Global Shopping Oy Ltd, Huhtatie 13, 28240 Pori | asiakaspalvelu@globalshopping.fi